Viestinnän ja visun esittely
Polina Brendoeva
Mikä on ollut kivointa?
Kivointa on ollut ehdottomasti se, että on päässyt hyödyntämään omia taitojaan ja luovuuttaan aivan uudella tavalla. On myös ollut kiva olla perillä enemmän Opexin asioista, ja nähdä miten asiat toimivat kulissin takana.
Mitä on itse saanut irti?
Hallitusvuoden aikana olen päässyt haastamaan itseäni esimerkiksi fuksivihkoa tehdessäni. Kaikki Opexille tehdyt visut ovat tuoneet lisää itseluottamusta omaan tekemiseen. Maanantaimailien kautta olen oppinut lisää järjestelmällisyyden ja suunnitelmallisuuden tärkeydestä. Lisäksi olen saanut mukavan ja hyödyllisen kokemuksen hallituksessa toimimisesta.
Mitä pesti vaatii?
Kumpaankaan pestiin ei vaadita ihmeitä. Visuaalisen vastaavan pestissä on hyötyä yhteistyökyvystä ja halusta päästä suunnittelemaan Opexin visuaalista ilmettä. Viestintävastaavan pestiin riittää järjestelmällisyys ja hyvä asenne.
Suurin tai yllättävin yllätys?
Yllättävintä molemmissa pesteissä on ollut se, kuinka itsensä näköiset niistä saa tehtyä. Hallitustoiminnassa on ollut yllättävää myös se, miten isosti hallitus onkaan vastuussa koko ainejärjestön toiminnasta.