WE WANT YOU!
Syyskokouksessa 15.11. valitaan uusi hallitus vuodelle 2022. Mutta millaista se hallitustoiminta voikaan olla? Pöllö kysyi hallituslaisten henkilökohtaisia kokemuksia ja niihin pääset tutustumaan tulevan viikon aikana.
Mikä on ollut kivointa?
Kivointa hallitustoiminnassa on ollut mahtava porukka ja yhdessä tekeminen.
Mukavaa on ollut myös tutustuminen yli vuosikurssirajojen. Ei ole väliä, missä vaiheessa opintoja itse on, vaan silti pääsee mukaan porukkaan.
Asioiden edistäminen ja tapahtumien järjestäminen ihanille pöllönpoikasille.
Mitä on itse saanut irti?
Oman pestin erityisosaaminen on kehittynyt huimasti.
Tietoisuus järjestötoiminnasta ja yliopistotason päätöksenteosta ja vaikuttamisesta.
Uusia ystäviä, joihin ei muuten välttämättä olisi päässyt tutustumaan näin syvällisesti.
Mitä pesti vaatii?
Ehdottomasti aikaa ja kärsivällisyyttä sekä sitoutumista.
Hyvät yhteistyö- ja organisaatiotaidot ovat suuri plussa.
Positiivista asennetta ja omaa motivaatiota.
Mikään pesti ei ole tähtitiedettä, vaan kaikesta selviää asioita selvittämällä ja muilta apua kysymällä. Apua saa aina muilta hallituspöllöiltä <3
Suurin tai yllättävin yllätys?
Yksityiskohtien paljous, ei voi keskittyä vain suuriin linjoihin esim. tapahtumien järjestämisessä.
Informaation kulkemisen vaativuus.
Piilokopion ja kopion ero, ranch-dipin suosio, kahvin juonnin vähyys, avointen välilehtien määrä, jne.
Parasta tässä hommassa on se, kun näkee pöllönpoikaset nauttimassa tapahtumissa ja saa tehdä asioita opexlaisille, #opexonnellisuus <3
Lisää vastauksia pääset lukemaan pestien esittelyistä, joita tupsahtelee blogiin tällä viikolla. Hallituksen arkeen ja tehtäviin pääset tutustumaan myös Pöllön Instagramin puolella, jossa joka päivä esitellään tämän hallituskauden pesti. Instagramin stoorien puolella voit myös esittää kysymyksiä, joihin Pöllö apureineen vastaa.
Jos hallitustoiminta yhtään houkuttaa, hae hallitukseen ja pääse näkemään itse, mitä kaikkea se hallitustoiminta sitten sisältääkään. Ehdolle hallitukseen voit asettua joko vasta kokouksessa, tai jos haluat kertoa itsestäsi jo aiemmin, lähettämällä lyhyehkö vapaamuotoinen hakemusteksti Essille (eesmak(a)utu.fi) viimeistään sunnuntaina 7.11. Esittelytekstit julkaistaan tässä blogissa syyskokousta edeltävällä viikolla 8.11. Mieltä askarruttavia asioita hallitustoimintaan liittyen voi kysellä jo etukäteen Pöllöltä tai keneltä tahansa hallituslaiselta.
Pöllö toivoo sinun hakemuksessasi kertovan ainakin seuraavaa:
Kuka olet ja millaisia ovat mielenkiinnonkohteesi?
Onko sinulla aiempaa kokemusta yhdistystoiminnasta ja minkälaiset tehtävät hallituksessa sinua kiinnostavat?
Miksi olet kiinnostunut toimimaan Opexin hallituksessa? Mitä annettavaa sinulla on Opexille?
Mihin asioihin haluaisit Opexin toiminnassa vaikuttaa?
P.S. Kuva olis kiva <3
Tällä hetkellä hallituksessa jakautuvat pestit seuraavanlaisesti: pj, vpj+sihteeri+kopo, talousvastaava, kopo, virkistys x4, hyvinvointi x3 ja viestintävastaava. Syyskokouksessa valitaan äänestäen puheenjohtaja ja hallitus, pestit päätetään ja jaetaan hallituksen kesken ennen kauden alkua. Pestien kuvauksiin pääset tutustumaan täällä.
MITÄ: Opexin vuosikokous
MISSÄ: EDU1
MILLOIN: 15.11.2021 klo 17
MIKSI: Koska Pöllö tarvii hyvän jengin myös ensi vuodelle!