Hallituksen vastuualueet
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
Puheenjohtaja johtaa hallituksen ja yhdistyksen työskentelyä. Puheenjohtaja on myös viime kädessä vastuussa kaikesta yhdistyksen toiminnasta. Varapuheenjohtaja on puheenjohtajan apuna virallisten ja hallinnollisten asioiden hoitamisessa. Jos puheenjohtaja estyy saapumasta kokouksiin, johtaa varapuheenjohtaja kokouksen. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja muodostavat yhdessä puheenjohtajiston.
Puheenjohtajisto hoitaa yhdistyksen virallisempaa pyöritystä: vastaa yhteydenottoihin, vetää hallituksen kokoukset, ottaa kantaa, edustaa, lähettää hakemuksia ja laatii yhdistyksen toiminnan kannalta oleellisia dokumentteja, kuten toimintasuunnitelman ja -kertomuksen sekä huolehtii siitä, että jokaisesta kokouksesta tehdään pöytäkirja. Puheenjohtajiston tärkeä tehtävä on myös olla saavutettava, sillä puheenjohtajien kautta saat nopeiten oman asiasi hallituksen käsittelyyn.
Sihteeri
Sihteerin tehtävänä on kirjoittaa kokousten pöytäkirjat ja ylläpitää sekä sähköistä että fyysistä pöytäkirja-arkistoa. Sihteerin tehtäviin kuuluvat lisäksi jäsenrekisterin ja Opexin sijaisuuslistan ylläpitäminen.
Talousvastaava
Talousvastaava huolehtii Opexin rahaliikenteestä ja kirjanpidosta. Kirjanpidon lisäksi talousvastaava huolehtii laskuista, pitää muun hallituksen ajan tasalla yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta sekä seuraa budjetin toteutumista.
Koulutuspoliittinen vastaava
Koulutuspoliittisen vastaavan tehtävänä on opiskelijoiden opintoihin liittyvä edunvalvonta. Koulutuspoliittisen vastaavan tehtävänä on pysytellä kartalla, mitä opintomaailmassa tapahtuu niin paikallisesti kuin kansallisestikin. Tehtäviin kuuluu myös opintoihin liittyvän palautteen kerääminen sekä lisäkoulutusta tarjoavien tapahtumien järjestäminen. Opintoihin ja opiskeluun liittyvissä kysymyksissä ja asioissa kannattaa olla yhteydessä koulutuspoliittiseen vastaavaan. Koulutuspoliittinen vastaava huolehtii myös siitä, että opiskelijat ovat edustettuina yliopiston hallinnollisissa elimissä sekä laitoksen työryhmissä. Koulutuspoliittisen vastaavan tehtävänä on myös pitää huolta laitoksen henkilökunnan sekä opiskelijoiden välisestä yhteistyöstä esimerkiksi erilaisia tilaisuuksia järjestämällä.
Sosiaalipoliittinen vastaava
Sosiaalipoliittisen vastaavan tehtäviin kuuluu opiskelijoiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä opiskelija- ja työelämään liittyvä edunvalvonta. Sosiaalipoliittisen vastaavan tehtävänä on pysytellä ajan hermolla ja välittää jäsenistölle tietoa paikallisen ja kansallisen opiskelijaelämän asioista ja muutoksista, esimerkiksi liittyen opiskelijan tuki- ja terveyspalveluihin. Sosiaalipoliittinen vastaava järjestää myös opiskelijoiden hyvinvointia tukevia tapahtumia, kuten opiskelu- ja työelämätaitoja käsitteleviä luentoja. Sosiaalipoliittiseen vastaavaan kannattaa olla yhteydessä esimerkiksi toimeentuloon, työelämään ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Viestintävastaava
Viestintävastaava on vastuussa Opexin maileista, sosiaalisesta mediasta sekä nettisivuista. Viestintävastaava varmistaa, että tärkeä informaatio saavuttaa jäsenistön riittävän ajoissa ja pyrkii viestimään Opexin kaikissa viestintäkanavissa. Lisäksi viestintävastaava hallinnoi Opexin sähköpostilistoja lukuunottamatta sijaisuuslistaa.
Visuaalinen vastaava
Visuaalisen vastaavan hommiin kuuluu pääsääntöisesti kaiken kuvallisen materiaalin luominen Opexin tarpeisiin. Visuaalinen vastaava tekee paljon yhteistyötä koko hallituksen kanssa, mutta erityisesti tapahtumien järjestämisestä vastaavien henkilöiden sekä viestinnän kanssa.
Virkistysvastaava
Virkistysvastaava on vastuussa Opexin virkistystoiminnasta eli käytännössä järjestää erilaisia vapaa-ajan tapahtumia opiskeluvuoden aikana. Virkistysvastaavia on perinteisesti useampia. He hoitavat tapahtumien suunnittelun, budjetoinnin, markkinoinnin ja organisoimisen sekä ovat usein vastuussa tapahtuman kulusta paikan päällä. Virkistysvastaavat tekevät tapahtumien tiimoilta tiiviisti yhteistyötä visuaalisen vastaavan sekä viestintävastaavan kanssa. Virkistysvastaavat ovat lisäksi vastuussa Opexin, muiden ainejärjestöjen sekä baarien välisestä yhteistyöstä.
Liikuntavastaava
Liikuntavastaava on vastuussa Opexin liikuntatapahtumista. Usein liikuntavastaava järjestää myös muita hyvinvointiin liittyviä, alkoholittomia tapahtumia. Liikuntavastaavalla on melko vapaat kädet ja pääasiallisena tehtävänä on virkistää jäsenistöä monipuolisilla liikunta- ja hyvinvointitapahtumilla.
Liikuntavastaavan perinteisiin vastuualueisiin kuuluvat viikoittaiset liikuntavuorot, lajikokeilut sekä Opexin joukkueen ilmoittaminen ja kokoaminen CampusSportin erilaisiin joukkuelaji-turnauksiin.
SOOL-vastaava
SOOL-vastaava toimii linkkinä Suomen opettajaksi opiskelvien liiton SOOL ry:n ja Opexin välillä. Käytännössä vastaava tiedottaa hallitusta sekä jäsenistöä SOOLiin liittyvistä asioista ja tekee yhteistyötä SOOLin aluetoimijan kanssa.
Ulkosuhdevastaava
Ulkosuhdevastaavan tehtävänä on huolehtia Opexin yhteydestä Turun yliopiston ylioppilaskuntaan. Ulkosuhdevastaavan vastuulla on lisäksi pesteihin kuulumattomat yhteistyöpyynnöt sekä järjestösuhteisiin liittyvät asiat.
Excursio-vastaava
Excursio-vastaava toimii yhteyshenkilönä hallituksen ja excursio-toimikunnan välillä sekä osallistuu excursion järjestämiseen ja suunnitteluun.
Ympäristövastaava
Ympäristövastaava pyrkii nostamaan esiin kestävän kehityksen periaatteita yhdistyksen ja hallituksen toiminnassa.
Fuksivastaava
Fuksivastaava yhdessä laitoksen opintoneuvojien kanssa valitsee keväisin uudet syksyn tuutorit. Hän auttaa tuutoreita Alkuseikkailun ja fuksiviikon järjestelyissä sekä pitää huolta tuutoreiden ja hallituksen yhteydestä. Fuksivastaava huolehtii myös käytännön järjestelyistä kuten Alkuseikkailun tilavarauksista.
Alumnivastaava
Alumnivastaava edistää alumnitoimintaa ja on mukana järjestämässä alumnitapahtumia yhdessä kasvatustieteiden tiedekunnan ja siihen kuuluvien järjestöjen kanssa. Alumnivastaavan tehtävänä on olla yhteydessä järjestön alumneihin sekä kehittää alumnitoimintaa heidän toiveidensa mukaisesti.
Kansainvälisyysvastaava
Kansainvälisyysvastaavan tehtävänä on huolehtia Opexin kansainvälisyydestä, käytännössä esimerkiksi ylläpitämällä viestintää myös englanniksi. Kansainvälisyysvastaava pysyttelee perillä, mitä tiedekunnassa ja ylioppilaskunnassa tapahtuu kansainvälisyyspiireissä.
Yhdenvertaisuusvastaava
Yhdenvertaisuusvastaava on päävastuussa järjestön toiminnan yhdenvertaisuudesta. Yhdenvertaisuusvastaavaan voi olla yhteydessä, jos kokee tai huomaa, että järjestössä esiintyy epätasa-arvoista toimintaa tai kohtelua.
Tilavastaava
Tilavastaava vastaa opiskelijatilastamme Maunosta sekä Opexin toimistosta. Tilavastaavan vastuulla on pitää huolta tilojen yleisestä järjestyksestä sekä Maunossa kahvin, maidon ja muiden tykötarpeiden riittävyydestä.
Kerhovastaava
Kerhovastaava on päävastuussa Opexin harrastekerhoista. Kerhovastaava toimii yhteyshenkilönä harrastekerhojen ja Opexin hallituksen välillä. Kerhovastaavaan voi ottaa yhteyttä kaikissa harrastekerhoihin liittyvissä asioissa.